Puutarhasta poimittua

Yrtit

Kasvatettavia perusyrttejä ovat aina olleet tavallinen basilika, viherminttu ja sileälehtinen persilja, koska niitä osaa ruuanlaitossa käyttää.
Sitruunatimjamia on yritetty kasvattaa useana vuonna, mutta jostain syystä se aina kuivettuu purkkiin  vähitellen. Nyt se laitettiin kasvihuoneeseen paprikan juureen. Se viihtyi kasvihuoneessa erittäin hyvin.

Uusina kokeillaan Kreikan oreganoa, Hot&Spicy oreganoa, tavallista oreganoa(mäkimeirami)  sekä kirveliä.Oreganot siirrettiin ulos kun kasvihuoneessa tuli ahdasta.
Hot&spicy ei kestänyt talvea. Tilalle istutettiin kaunis, kirjavalehtinen oregano (mäkimeirami), jonka pitäisi olla monivuotinen.

Basilikasta osa on kasvatettu siemenestä, mutta se  on aika hidasta ja työlästä. Ruokakaupasta saatavat basilikat ovat kasvihuoneessa lähteneet hyvin kasvamaan ja taimet ovat usein halvempia kuin puutarhamyymälöiden basilikantaimet. Purkissa nämä taimet eivät oikein ole päässeet kasvuun, vaan ovat vähitellen , yksi varsi kerrallaan nuukahtaneet. Kasvihuoneessa ne kukoistavat. Basilika on myös hyvä häätämään joitain tomaatin tuholaisia eli niitä on hyvä istuttaa tomaattien viereen.

Viherminttu on Järvikylän  ruokakaupan taimia ja sitä on erittäin helppo lisätä katkaistuista versoista. Alimmat lehdet pois ja vesilasiin. Muutamassa viikossa varsiin on muodostunut juuret ja ne voidaan istuttaa.Minttu on kasvanut aina purkissa hyvin, mutta laitettiin nyt muiden mukana kasvihuoneeseen ja kesän lopulla ulos.  Viherminttu on monivuotinen. Leviää myös itsekseen maanalaisilla juurillaan laajalle. Siksi sen ympärille laitettiin juurimatosta suoja.

Yrtit vaativat kokoonsa nähden tilavan ruukun, sillä niihin kasvaa isot juuret. Purkkiyrttejä on tullut lannoitettua Plantagenin pitkäkestoisilla kesäkukkarakeilla tai luonnonlannoiterakeilla (Neudorff kasvimaalannoite).

Italialainen silolehtipersilja, kirveli  ja oreganot ovat Juholan puutarhan luomutuotantoa.

 

 

 Yrtit alkoivat kasvaa liian isoksi kasvihuoneessa ja ne siirrettiin ulos. Vain basilika jätettiin sisään.

 

 Syyskuun alussa yrtit vielä kukoistavat ulkoaltaassa, persilja, minttu ja oreganot.